Siirry sisältöön
Uutinen 22.05.2024

Pohjoismaiden paviljongin rakentaminen alkoi Osakassa – myös näyttelyn kilpailutus päätökseen

Exponexin luonnoskuva pohjoismaisesta näyttelystä

Pohjoismailla on meneillään tapahtumarikas viikko Osakan maailmannäyttelyn valmistelujen suhteen. Yhteisen paviljongin rakentaminen Yumeshima-saarelle rakentuvassa maailmannäyttelyssä alkoi maanantaina. Lisäksi Pohjoismaiden paviljongin sisään rakennettavan, yleisölle avoimen näyttelyn kilpailutus on saatu päätökseen ja näyttelyn rakentaa Exponex.

Pohjoismainen paviljonki, 1 200:n neliömetrin suuruinen, kolmikerroksinen puurakennus lempinimeltään ”Lato”, saavutti tällä viikolla yhden konkreettisen virstanpylvään, kun paviljongin rakentaminen alkoi Japanissa. Hanke on pysynyt hyvin aikataulussaan. Pohjoismainen paviljonki on veistoksellinen ja heijastelee viiden Pohjoismaan innovaatioita, kestävän kehityksen osaamista ja kulttuuria.  

Italialaisen arkkitehdin Michele De Lucchin ja AMDL Circlen suunnitteleman paviljongin rakentaa Expo Design-Build -urakoitsija RIMOND.

– Se on merkittävä ja konkreettinen edistysaskel hankkeelle. Uskomme, että Pohjoismaiden paviljonki tulee olemaan erinomainen kohtauspaikka eri toimijoille Osakan maailmannäyttelyssä. Se on tyyliltään pohjoismainen ja ajaton ja rakentaminen tehdään mahdollisimman kestävällä tavalla. Suomalaiset yritykset saavat ainutlaatuisen alustan tapahtumilleen sekä uusien ja nykyisten suhteiden vaalimiselle, sanoo Suomen hankkeen pääkomissaari Nita Pilkama.

Expo_Construction start-20220522.jpg

Rakentaminen on alkamassa! Kuvassa rakennuttaja RIMOND:in, maailmannäyttelyorganisaation sekä Business Swedenin ja Pohjoismaisen hankkeen tiimin edustajia.

Pohjoismaisen näyttelyn rakentaa Exponex

Pohjoismaisen paviljongin näyttelyn suunnittelu- ja toteutus on EU-kilpailutuksen jälkeen myönnetty Exponex:lle. Exponexin ehdotuksessa on taustalla pohjoismaista väriä, sillä näyttelyn suunnitteluun ovat onnistuneet Exponexin lisäksi Wintenex, Habegger, Kvorning Design & Communication, Rintala Eggertsson Architects ja Gagarin.

Pohjoismainen suunnittelijaryhmä on luonut mukaansatempaavan kertomuksen elämästä pohjoismaissa, sen arvoista ja luontosuhteesta, joka on aina läsnä yhteiskunnissamme. Näyttely korostaa luottamusta ja yhteistyötä aluettamme yhdistävänä tekijänä. Näyttelyssä esiin pääsevät myös erilaiset globaalisti tunnetut ratkaisut, jotka on sisällytetty kävijäkokemukseen. Pohjoismaisen hankkeen teemat vihreä siirtymä, elämäntavat ja hyvinvointi sekä yhteydet ja liikkuvuus näkyvät nekin näyttelyssä.

Suunnittelutiimistä Kvorning Design & Communication, Rintala Eggertsson Architects ja Gagarin kuuluvat Pohjoismaiden kokeneimpiin näyttelysuunnittelijoihin. Yritykset ovat toteuttaneet lukuisia näyttelyitä ja museosuunnitelmia viime vuosikymmenen aikana.

Näyttelytuotannosta vastaavat Exponex Tšekistä sekä Wintenex ja Habegger Sveitsistä. Heidän laaja kokemuksensa maailmannäyttelyistä tuo hankkeeseen suurta lisäarvoa.

Paviljongin etupuoli Exponexin mallintamana 

Paviljongissa järjestetään paitsi yhteispohjoismaista myös kunkin maan ja yritysten omaa toimintaa. Suomella on Expossa oma kansallispäivä, Finland Day, kesäkuun 12. päivä.

– Osakan maailmannäyttelyssä Pohjoismaiden paviljonki on foorumi, jolla edistetään kestäviä ratkaisuja ja kulttuurivaihtoa Pohjoismaiden ja Japanin välillä, sanoo Pohjoismaiden paviljongin Chief Director Lena Abrahamsson.

– Odotamme innolla yhteistyötä Exponexin kanssa, jotta voimme luoda kävijöille mukaansatempaavan ja mieleenpainuvan kokemuksen, hän jatkaa.

– Suomi on erittäin tyytyväinen kilpailutuksen voittaneeseen ratkaisuun, toteaa Nita Pilkama.

– Näyttely heijastelee luovasti pohjoismaisia design-perinteitä ja tarjoaa erinomaisen väylän pohjoismaisten arvojen, toimintatapojen ja ratkaisujen esittelyyn. Se tulee olemaan kävijöille mukaansatempaava ja vaikuttava kokemus. Emme malta odottaa, että pääsemme kertomaan pohjoismaista tarinaa yleisölle.

13. huhtikuuta - 13. lokakuuta 2025 järjestettävän Expo 2025 Osakan odotetaan houkuttelevan noin 28 miljoonaa kävijää eri puolilta maailmaa. Pohjoismaiden paviljongin näyttelyn arvioidaan näkevän ja kokevan noin 1,7 miljoonaa vierasta.


Lisätietoja

Suomi Osakan maailmannäyttelyssä 2025

Nordics at Expo 2025 Osaka webpage (in English)