Google ilmoitti tänään investoivansa miljardi euroa Haminan palvelinkeskuksensa laajentamiseen. Laajennus luo alueelle työpaikkoja sekä tukee Kymenlaakson innovaatiotoimintaa ja taloutta.
Aiemmin Google on investoinut jo 3,5 miljardia euroa Haminan palvelinkeskukseen ja siihen liittyvään infrastruktuuriin. Tämän päivän ilmoituksen myötä kokonaisinvestoinnin määrä nousee jo 4,5 miljardiin euroon.
– Tänään on hyvä päivä Suomelle ja hieno hetki Business Finlandille sekä Invest in Finlandille. Google vahvistaa asemansa suurimpana ulkomaisena sijoittajana Suomeen viimeisen vuosikymmenen aikana. Suomi tarvitsee ulkomaisia investointeja, koska ne luovat kestävää kasvua, tuovat työpaikkoja ja vahvistavat kansantaloutta, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.
Palvelinkeskuksen jatkoinvestointi tuo arviolta 1 900 suoraa, 1 650 epäsuoraa ja 640 johdettua työpaikkaa kahden vuoden rakentamisen ajaksi Deloitten vaikuttavuusarvion mukaan. Koko palvelinkeskusalue työllistää tällä hetkellä noin 400 henkilöä erilaisiin tehtäviin aina tietokoneasentajista insinööreihin ja eri tukitoimintoihin. Laajennuksen myötä alueelle syntyy 100 uutta täyspäiväistä työpaikkaa lisää. Googlen datakeskuksella on ollut merkittävä rooli Haminan alueen taloudelle vuodesta 2009 alkaen.
– Suomella on tärkeä rooli koko Euroopan digitalisaatiossa. Haminan ja koko Kymenlaakson vahvalla innovaatioperinteellä on tässä merkittävä rooli. Jatkoinvestointimme Haminan palvelinkeskukseen on seurausta Suomen roolista digitaalisuuden edelläkävijänä. Se tuo Kymenlaakson, Suomen ja koko Euroopan yritykselle uusia mahdollisuuksia tekoälyn saralla, toteaa Google palvelinkeskusten johtaja Joe Kava.
Samalla Google ilmoitti myös uudesta lämmön talteenottohankkeesta ja yhteistyöstä Haminan kaupungin ja Haminan Energian kanssa. Palvelinkeskuksen hukkalämpö hyödynnetään paikallisessa kaukolämpöverkossa. Hukkalämpö vastaa arviolta noin 80 prosenttia Haminan alueen kaukolämmön tarpeesta. Sitä tullaan hyödyntämään niin kotitalouksien, koulujen kuin muiden julkisten rakennusten lämmittämiseen. Lämmön talteenotto käynnistyy loppuvuonna 2025. Google antaa hukkalämmön ilmaiseksi Haminan Energialle, joka yhdistää sen Haminan kaupungin kaukolämpöverkostoon.