Siirry sisältöön
Uutinen 08.04.2024

Merkittävä tutkimus- ja innovaatioyhteistyösopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välille

Business Finland ja Suomen Akatemia allekirjoittivat 28.3.2024 uuden tieteellistä ja teknologista tutkimusta ja innovaatiotoimintaa koskevan viisivuotisen Memorandum of Understanding -yhteistyösopimuksen Yhdysvaltain National Science Foundationin (NSF) kanssa.

Sopimus kattaa kaikki osapuolten tukeman tieteellisen ja teknologisen tutkimuksen, innovaatiotoiminnan sekä koulutuksen alat. Sopimuksen myötä tullaan järjestämään esimerkiksi yhteisiä rahoitushakuja ajankohtaisiksi havaituista teemoista.

Akatemian pääjohtaja Paula Eerola sanoo, että tämä sopimus laajentaa ja syventää merkittävästi Suomen ja Yhdysvaltain välistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä. Lisäksi se täydentää hienosti Suomen Akatemian ja Business Finlandin osallisuutta NSF:n uudessa Global Centers -ohjelmassa, johon Suomen ja USA:n lisäksi osallistuvat myös Kanada, Britannia, Japani ja Etelä-Korea.

– Nyt solmittu virastotason kolmikantayhteistyö avaa uusia mahdollisuuksia myös yritysasiakkaille ja tekee mahdolliseksi yhteistyön NSF:n uuden Technology, Innovation and Partnerships (TIP) -direktoraatin ohjelmien kanssa. Osallistumalla teemakohtaisiin yhteishakuihin yritykset voivat päästä mukaan huipputason globaaleihin T&K-konsortioihin ja löytää uusia strategisia kumppaneita ja ymmärrystä eri markkinoiden tulevaisuuden kehityksestä, täydentää Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.

– Tämä yhteistyö on tarkoitettu asiakkaillemme, jotka pyrkivät teollisen tutkimuksen ja globaalin yhteistyön kautta luomaan läpimurtoratkaisuja kansainvälisille markkinoille”, korostaa Jukka Salminiitty.

Lisätietoja

Johtava asiantuntija Jukka Salminiitty
Business Finland
jukka.salminiitty (at) businessfinland.fi
Puh. 050 442 0519

Johtava tiedeasiantuntija Risto Vilkko
Suomen Akatemia
risto.vilkko (at) aka.fi
Puh. 029 533 5136