Siirry sisältöön

Uutta globaalia kilpailukykyä yrityksille generatiivisen tekoälyn avulla

Kampanja kiihdyttää generatiiviseen tekoälyyn liittyvää innovaatiotoimintaa, jolla lisätään yritysten globaalia kilpailukykyä.

Generatiivinen tekoäly -kampanja keskittyy ensisijaisesti teknologiayrityksiin ja ICT-toimialaan. Tavoitteena on helpottaa vertaisoppimista näillä aloilla, kannustaa parhaiden käytäntöjen omaksumista ja aktivoida yrityksiä hyödyntämään generatiivista tekoälyä tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien kehittämiseen.

Kampanja toimii tiiviissä yhteistyössä Teknologiateollisuus ry:n kanssa, joka on tehnyt merkittäviä investointeja tekoälyn hyödyntämisen nopeuttamiseksi. Tärkeimpiä toimenpiteitä ovat jäsenyritysten tekoälyprojekteihin sijoittaminen, AI Finland -verkoston perustaminen ja uuden tekoälytutkimuskeskuksen luominen Aalto-yliopistoon.

Business Finland on keskeisessä roolissa yritysten aktivoimisessa ja rahoittamisessa. Mahdollistamalla verkostoitumisen, vertaisoppimisen ja nopean tiedon siirron Business Finland edistää yhteistyötä ja innovaatioita.

Generatiivinen tekoäly

McKinseyn mukaan generatiivisella tekoälyllä on potentiaalia lisätä tuottavuutta jopa 40 prosenttia, ylittäen aiemmat tekoäly- ja analytiikkamenetelmät.

Generatiivinen tekoäly on osa tekoälyn laajaa kenttää. Toisin kuin perinteinen tekoäly, joka suorittaa tiettyjä tehtäviä, generatiivisella tekoälyllä on huomattava kyky: se voi luoda uutta ja alkuperäistä dataa. Tämä kyky syntyy usein oppimalla olemassa olevasta datasta.

Generatiivinen tekoäly on kehittynyt historiallisista juuristaan tämän päivän kielimalleiksi, OpenAI:n Chat GPT julkaistiin vuoden 2022 lopussa , mikä yhdisti tutkimuksen ja käytännön tavalla, joka  mahdollisti kaikille vuorovaikutuksen tämän kielimallin kanssa. Vuonna 2023 nähtiin  lukuisten muidenkin laajojen kielimallien esiinmarssi.

Generatiivinen tekoäly nähdään laajalti seuraavana suurena teknologisena läpimurtona sitten internetin keksimisen. Vaikka se saattaa tällä hetkellä olla hypen huipulla, on edelleen tärkeää, että yritykset osallistuvat aktiivisesti sen kehittämiseen ja hyödyntämiseen.

Kohderyhmät

Kampanja keskittyy ensisijaisesti korkean teknologian yrityksiin ja tieto- ja viestintätekniikan (ICT) toimialalle.

Mukaan kampanjaan

Kampanjaan liittyminen on helppoa ja maksutonta: tilaa uutiskirje, jossa kerromme kampanjan aktiviteeteista!

Tilaa uutiskirje

The economic opportunity of AI in Finland -raportti

Generatiivinen tekoäly vauhdittaa maailmanlaajuista talouskasvua tulevalla vuosikymmenellä. Se voi lisätä tuottavuutta ja parantaa Suomen kilpailukykyä. Jotta tekoälystä saataisiin mahdollisimman suuri hyöty koko yhteiskunnalle, Suomen on hyödynnettävä osaamistaan tekoälytutkimuksessa edistämällä innovointia, investointeja ja tekoälytaitoja.

Lataa raportti

Ota
yhteyttä

Head of Generative AI

Aija Kalander

Ecosystem Manager

Timo Sorsa

Chief Funding Advisor

Anna-Maija Sunnanmark

Campaign Coordinator

Venni Metsäranta

Customer Coach

Satu Mäkelä