Siirry sisältöön
Case 27.04.2023

Unikie

Unikie tuo älykkyyttä ja jatkuvaa tilannetietoisuutta koneisiin, ajoneuvoihin ja infrastruktuuriin luoden näin samalla turvallisempia ja tuottavampia ympäristöjä ihmisille ja yrityksille.

Business Finland on auttanut yritystä sekä tuotekehityksessä että kansainvälistymisessä. Apua on löytynyt tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksesta sekä kasvumoottori-, kansainvälistymispalveluista.  Lisäksi Unikie on osallistunut Business Finlandin ohjelmatoimintaan ja saanut Co-Innovation-rahoitusta. 

Business Finland on tukenut Unikieta niin tuotekehityksessä kuin kansainvälistymisessäkin. Tuki tutkimukselle ja kehitykselle on ollut merkittävää ja auttanut meitä kansainvälisessä kilpailussa.  Lisäksi Business Finlandin paikallisella presenssillä, muun muassa Saksassa ja Yhdysvalloissa, on suuri merkitys Unikien kaltaisille suomalaisille kasvuyrityksille.

Petri Kalske, Unikien teollisista sovelluksista vastaava johtaja

TORILLE!-pääsivulle