Siirry sisältöön
Case 27.04.2023

Santapark

SantaPark tuottaa aitoja ja unohtumattomia elämyksiä rakennettuna jouluteeman ympärille Suomen Lapissa Napapiirillä. Business Finland on tukenut yrityksen kestävää kasvua Exhibition Explorer -rahoituksella, energiatuella ja Visit Finlandin palveluilla. 

Business Finlandilta voimaa kasvuun – ympäristöä kunnioittaen

Business Finlandin ja Visit Finlandin tuen myötä SantaPark on onnistunut vahvistamaan kansainvälisiä markkinoitaan monipuolisesti. Kasvu on tapahtunut arkista luontoa kunnioittaen ja keskittyen toiminnan kestävään kehittämiseen ja -investointeihin.

SantaPark Oy on käyttänyt palveluita monipuolisesti, esimerkiksi Business Finlandin Exhibition Exploreria, Energiatukea sekä muita Visit Finlandin palveluita. Käytännössä tämän ansiosta Arctic TreeHouse Hotel oli ensimmäinen hotelli, joka investoi aurinkoenergiajärjestelmään edistäen uusiutuvan energian käyttöä sekä vähentäen hukkaenergiaa investoinneilla kiinteistöjen lämmitysohjauksen automatisointiin.

Lämmin kiitos Visit Finlandin ja Business Finlandin kansainvälistymistuelle, jonka olemme kokeneet merkittävänä apuna laajentaessamme uusille markkinoille.

Ilkka Länkinen, toimitusjohtaja, SantaPark

  • Käytetyt Business Finlandin palvelut:Exhibition Explorer, Energiatuki, Visit Finlandin palvelut
  • Kohdemarkkina: Asiakkaita ympäri maailman, yli 80 maasta
  • Toimiala: Matkailuyritys, ohjelmapalveluyritys
  • Perustettu: Vuonna 1997
  • Työllistää: Suomessa 90 henkilötyövuotta
  • Palkinnot: Arctic TreeHouse -hotellille myönnetty Green Key -merkki, Sustainable Travel Finland -merkki sekä useita kansainvälisiä luksus-palkintoja

TORILLE!-pääsivulle