Siirry sisältöön

Suomesta 6G-tutkimuksen ja kehityksen globaali keskus

6G Bridge -ohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta maailman johtava keskus 5G Advanced- ja 6G-teknologioihin ja kestävään kehitykseen perustuvassa liiketoiminnassa.

Ohjelman kuvaus

Suomi on ollut vuosikymmeniä globaali edelläkävijä mobiilissa tietoliikenteessä aina GSM-teknologian alusta saakka. Telekommunikaatio on yksi avainteknologioista, joista Suomi maailmanlaajuisesti tunnetaan. Digitaalisessa maailmassa saumattoman telekommunikaation merkitys kasvaa jatkuvasti eri toimialoilla ja yhteiskunnassa. 6G-teknologia tuo työkalut, joilla 2030-luvun yhteiskunnat digitalisoidaan ja automatisoidaan, sekä tekee mahdolliseksi YK:n asettamien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen.   

Business Finlandin 6G Bridge -ohjelma auttaa 6G-teknologian kehittämisessä ja hyödyntämisessä sekä Suomen edelläkävijäaseman säilyttämisessä tulevaisuudessakin. Ohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta globaali johtaja kestävään teollisuuteen ja yhteiskuntaan liittyvissä 5G Advanced- sekä 6G-teknologioissa. Esimerkkejä ovat älykkäät kaupungit ja tehtaat, älykäs energia ja älysatamat ja niihin liittyvät eri toimijoiden muodostamat ekosysteemit, joilla  luodaan perusteet uudelle 6G-yhteistyölle. 6G Bridge -ohjelma kannustaa suomalaisia huippututkijoita ja -yrityksiä lisäämään kotimaista ja kansainvälistä yhteistyötä, myös EU:n ulkopuolella.

Ohjelman tavoitteet ovat:

  • Ekosysteemiyhteistyön lisääminen tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa 5GA/6G-teknologiassa
  • Tulevaisuuden liiketoimintaekosysteemien rakentaminen ja kansainvälisten investointien houkuttelu
  • 5GA/6G-avainkyvykkyyksien vahvistaminen
  • 6G-teknologiaan liittyvien testi- ja kokeilufasiliteettien vahvistaminen 

Suomen strateginen tutkimus- ja innovaatioagenda, SRIA (pdf), tarjoaa erinomaisen viitekehyksen 6G Bridge -ohjelmalle. SRIA on konkreettinen osoitus ainutlaatuisesta teollisuuden, tiedemaailman ja ekosysteemin yhteistyöstä. Kyseessä on yksi Suomen vahvuuksista globaalissa kilpailussa.

6G Bridge -ohjelma jatkuu vuoden 2026 loppuun, ja ohjelman innovaatiorahoituksen budjetti on 130 miljoonaa euroa. Ohjelma on osa Business Finlandin Digital Native Finland -missiota, jonka tavoitteena on pitää Suomi maailman kärjessä konnektiviteetissa ja tarjota kasvumahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.

Kohderyhmät

6G Bridge -ohjelman kohderyhmät ovat:

  • Liiketoiminta: ICT-teollisuus mukaan lukien suuret yritykset kuten Nokia ja Ericsson
  • Tutkimus: 6G Finland, 6G Flagship, 5G Momentum, Allied ICT Finland, Suomen Akatemia, Teknologiateollisuus
  • Ulkomaiset yritykset, jotka investoivat Suomeen

Ohjelman palvelut

6G Bridge -ohjelma tarjoaa seuraavia palveluja:

  • Liiketoiminta: innovaatiorahoitus suomalaisille yrityksille liiketoiminnan kehittämiseen
  • Kansainvälistymispalvelut suomalaisille yrityksille
  • Tutkimus: rahoitus suomalaisille tutkimusorganisaatioille
  • Invest in Finland -palvelut ulkomaisille yrityksille
  • Liiketoiminta: innovaatiorahoitus Suomeen rekisteröityneille ulkomaisille yrityksille

Tilaa uutiskirje

Tilaa Business Finland -ohjelmien uutiskirjeitä. Saat tietoa muun muassa ohjelman tapahtumista, työpajoista ja rahoitushauista.

Tilaa Business Finland -ohjelmien uutiskirjeitä

Ota yhteyttä

Head of Program

Pekka Rantala

+358 40 5038 808
Senior Advisor, Digital Solutions & Technologies, Invest in Finland

Jouni Salonen

+358 50 5720 647
Ecosystem Lead, Space & Defence

Tiina Nurmi

+358 50 5577 868
Senior Advisor, ICT and Digitalization, Invest in Finland

Jöns Tuomaranta

+358 40 5573 079
Ecosystem Lead, Leading Companies & Data

Sixten Sandström

+358 50 4824 379
Senior Advisor, Chips JU PAB Chair

Kari Leino

+358 50 5577 698
Chief Adviser, ICT and Digitalization, Large companies and Research Organizations

Sakari Klemettilä

+358 50 5577 020