Siirry sisältöön

Uutta kansainvälistä osaamista liiketoiminnan tarpeisiin

Tutkimusorganisaatioiden Co-Research-projektit sekä -yhteishankkeet edistävät merkittävän uuden osaamisen rakentamista liiketoiminnan tarpeisiin ja vauhdittavat suomalaisten yritysten liiketoiminnan uudistumista ja kansainvälistä kasvua.

Rahoitus on varattu vain erillisiin hakuihin. Rahoitusta ei voi hakea ilman, että haussa on mainittu Co-Research-rahoituksen mahdollisuus.

Hakijoina voivat olla kotimaiset tutkimusorganisaatiot, kuten esimerkiksi yliopistot, tutkimuslaitokset sekä ammattikorkeakoulut.

Co-Research-rahoitus

Rahoitus on tarkoitettu yhdelle tai useammalle tutkimusorganisaatiolle. Yksittäinen hakijaorganisaatio voi muodostaa Co-Research-projektin. Yhteishankkeen voi muodostaa vähintään kaksi tutkimusorganisaatiota yhdessä.

Co-Research-projektin tai -yhteishankkeen osallistujat luovat yhteistyössä uutta tietoa ja osaamista, joiden odotetaan vaikuttavan pitkällä aikavälillä suomalaisten yritysten kilpailukyvyn kehittymiseen. Rahoitus on tähdätty distruptiivisiin, strategisiin sekä strategista osaamista kehittäviin hankkeisiin. Tutkimusprojektien tulokset toimivat pohjana yritysten omille kehittämisprojekteille, sekä mahdollisille Co-Innovation-kokonaisuuksille.

Rahoituksella vauhditetaan tutkimustiedon hyödyntämistä yritysten t&k-toiminnassa ja uusien vientitoimialojen kehittämistä. Co-Research-projektilla tai -yhteishankkeella vahvistetaan tutkimusorganisaatioiden osaamista elinkeinoelämän kannalta relevantin tutkimuksen aihealueelta, kotimaisia että kansainvälisiä tutkimusverkostoja, sekä siirretään yrityksille tietoa tutkimuksen luomista uusista mahdollisuuksista heidän liiketoiminnassaan.

Co-Research sopii erityisen hyvin tilanteisiin, missä kotimaisen tai kansainvälisen tason tutkimuksessa nähdään merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta yrityksillä ei vielä ole valmiuksia tai näkemystä osaamisen suoraan hyödyntämiseen tuotekehityksessään tai liiketoiminnassaan. Co-Researchilla voidaan rakentaa siltaa perustutkimuksen sekä yrityksien teollisen tutkimuksen välille sekä kohdentaa tutkittavaa aihealuetta suomalaisen vientiliiketoiminnan toimialoille soveltuvaksi. Lisäksi projekteissa voi olla tavoitteena teknologian tai osaamisen siirto Suomeen. Rahoituksen avulla voidaan rakentaa hankkeessa tarvittavaa kansainvälistä tutkimusyhteistyötä sekä tiedonvaihtoa ja tutkijaliikkuvuutta.

Yhteishankkeen voi muodostaa vähintään kaksi tutkimusorganisaatiota yhdessä. Projektin tulee liittyä Business Finlandin erityishakuun, jossa on maininta Co-Research-rahoituksesta (esim. Veturiyritysten Kumppanuusrahoitushaku). Haussa on voitu antaa myös tarkentavia ohjeita sekä muita rajoituksia rahoituksen käytölle. Hankkeeseen ei voi sisällyttää tutkimusosioiden alihankkimista konsortion ulkopuolelta muilta kotimaisilta tutkimusorganisaatioilta, vaan näiden tulee olla osa konsortiota. Rahoituksella ei myöskään voi kattaa ulkomaisen tutkimusorganisaation tekemän tutkimustyön kuluja.

Hankkeessa tulee yleensä olla mukana hanketta tai osaprojekteja rahoittavia potentiaalisia hyödyntäjäyrityksiä, joiden määrä (vähintään kolme) sekä rahoitusosuus kokonaisbudjetista on yksi merkittävä arviointitekijä. Yritysten kanssa on syytä käydä keskustelu tutkimusongelmasta ja tutkimuksen perusasetelmasta. Yrityksillä, jotka rahoittavat tutkimusorganisaatioiden tutkimusprojekteja tai antavat muuta tutkimusorganisaatioiden projektin kustannuksia alentavaa panostusta, on ensisijainen neuvotteluoikeus tutkimusprojektin tulosten hyödyntämisestä.

Lisäksi hankkeessa voi olla muulla tavalla hankkeeseen panostavia yrityksiä tai muita osallistujia, kuten toimialajärjestöjä ym. Panostus voi olla nk. in-kind-panostusta, kuten työn tuloksia, materiaaleja, laitteita tms. Näiden rooli sekä panostus tulee kuvata ja niiden tulee täydentää sekä edesauttaa projektin tavoitteita.

Hyödyntävien yritysten panostuksen osuus voi olla pienempi tulevaisuuteen tähtäävissä strategista osaamista kehittävien, disruptiivisuuden sekä korkean uutuusarvon Co-Research-yhteishankkeissa. Mitä soveltavampaa tutkimus on, niin sitä suurempi on edellytetty yritysten osuus hankkeessa. Näissä tapauksissa kannattaa tarkistaa Co-Innovation-rahoituksen mahdollisuudet.

Julkisen tutkimusprojektin tulosten tulee olla laajasti hyödynnettävissä myös Co-Research-konsortion ulkopuolella. Arvioinnissa otetaan huomioon myös projektin välilliset vaikutukset, kuten tutkimuksen heijastusvaikutukset alan osaamiseen ja tutkimukseen Suomessa. Tutkimusprojektilla tulee olla laadukas tutkimustulosten levittämissuunnitelma.

Business Finlandin rahoitus on kilpailtua rahoitusta. Arvioinnissa otetaan huomioon muut rahoitushakemukset.

Mitä Co-Research-projektilta vaaditaan?
  • Projekti edistää merkittävästi uuden osaamisen luomista yritysten kilpailukyvyn kehittymisen tarpeisiin ja näin edesauttaa suomalaisten yritysten liiketoiminnan uudistumista ja kansainvälistä kasvua.
  • Projektin tulosten avulla tavoiteltavan uuden vientiliiketoiminnan potentiaali on merkittävä.
  • Projektilla on kunnianhimoiset tavoitteet, ja osallistujilla on riittävä osaaminen ja resurssit tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Projektissa syntyvä tieto ja osaaminen ovat uutta, tulosten hyödyntämiseen liittyy suuri liiketoimintapotentiaali, sekä yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Rahoitus kohdistetaan disruptiivisiin, strategisiin sekä strategista osaamista kehittäviin hankkeisiin.
  • Tutkimusprojektin tulokset toimivat pohjana yritysten omille kehittämisprojekteille.
  • Tutkimussuunnitelman on sisällettävä kansainvälistä yhteistyötä muuhun aihealueen huippututkimukseen.
  • Potentiaalisilla hyödyntäjäyrityksillä on yleensä oltava osuus rahoituksesta (mielellään vähintään 10 %). Hyödyntäjäyrityksiä tulee tyypillisesti olla useita (vähintään kolme, mutta mielellään selvästi enemmän).
  • Business Finlandin rahoitustaso on tyypillisesti 60 %. Kansainvälisen yhteistyön määrä ja laatu vaikuttavat tutkimusprojektin rahoitustasoon. Tiivistä kansainvälistä yhteistyötä tekevän tutkimusprojektin rahoitustaso on 70 %.

Katso ohjeet rahoituksen hakemiseen

Miten Business Finlandin rahoitus toimii?

1
Ennen kuin haet

Suunnittele projekti ja määrittele tavoitteet. Varmista oman rahoituksen riittävyys.

2
Hae rahoitusta

Lähetä hakemus asiointipalvelussa. Toimita pyydetyt lisätiedot.

3
Hyväksy rahoituspäätös

Business Finland arvioi hakemuksen ja ilmoittaa päätöksestä. Tutustu päätökseen, lue ehdot ja hyväksy päätös asiointipalvelussa.

4
Käytä rahoitus

Järjestä projektikirjanpito. Ilmoita mahdollisista muutoksista Business Finlandille.

5
Raportoi projekti

Raportoi toteutus ja kustannukset. Toimita pyydetyt lisätiedot raporttiin.

Tutkimus-
organisaation
määritelmä

Tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaatiolla tarkoitetaan sellaista yhteisöä (kuten korkeakoulut tai tutkimuslaitokset, teknologiansiirtoelimet, innovaatioiden välittäjät, tutkimussuuntautuneet fyysiset tai virtuaaliset yhteistyöyhteisöt) sen oikeusasemasta (julkis- tai yksityisoikeudellinen) tai rahoitustavasta riippumatta, jonka päätavoitteena on harjoittaa riippumattomasti perustutkimusta, teollista tutkimusta tai kokeellista kehittämistä tai levittää tällaisen toiminnan tuloksia koulutuksen, julkaisujen tai tiedonsiirron kautta.

Kun tällainen yhteisö harjoittaa myös taloudellista toimintaa, tällaisen taloudellisen toiminnan rahoituksesta, kustannuksista ja tuloista on pidettävä erillistä kirjanpitoa. Tällaisessa yhteisössä ratkaisevaa vaikutusvaltaa esimerkiksi osakkaana tai jäsenenä käyttävillä yrityksillä ei saa olla etuoikeutta sen saavuttamiin tuloksiin.