Siirry sisältöön

Kasvumoottorin

käynnistystuki 

pääomalainalla

Mitä?

Pääomalainarahoitusta kasvumoottorihankkeiden valmisteluun. Tällä hetkellä pääomalainarahoitusta ei ole tarjolla uusien hankkeiden valmisteluun.

Valtio nopeuttaa pääomalainallaan kasvumoottorien alustayhtiöiden syntymistä ja kehittymistä. Rahoitus on osakeyhtiölain mukaista oman pääoman ehtoista lainaa, jonka korko on 1%. Lainan enimmäismäärä on 400 000 euroa ja se voi olla enintään 75% hyväksyttävistä kustannuksista.

Kenelle?

Kasvumoottorin alustayhtiönä toimivalle yritykselle.

Kasvumoottorit tarvitsevat usein nk. alustayhtiöitä (esim. dataoperaattoreita), jotka voivat ratkaista ekosysteemin syntyyn ja kasvuun liittyviä ongelmia. Alustayhtiön tehtävänä on edistää kasvumoottoriekosysteemin yritysten kilpailukyvyn ja uusien innovaatioiden kehittymistä. Alustayhtiön vaikutukset näkyvät siten laajasti muiden yritysten toiminnassa. Myös alustayhtiön oman liiketoiminnan tulee olla kestävällä pohjalla ja kasvuun tähtäävää.

Tukikelpoisia yrityksiä ovat pienet, rahoituspäätöksentekohetkellä alle viisivuotiaat yritykset. Ikä lasketaan kirjautumisesta yhtiörekisteriin. Ne eivät saa olla julkisesti noteerattuja eivätkä ne ole saaneet jakaa vielä voittoja. Sulautumalla perustettujen yritysten osalta ikä määräytyy sulautuneista vanhimman yrityksen mukaan.

Mihin rahoitusta voi käyttää?

Rahoitus on tarkoitettu kasvumoottorin alustayhtiön liiketoiminnan kehittämiseen ja verkostovaikutusten valmistelemiseen. Rahoitusta ei kuitenkaan voida käyttää vientiin liittyvään toimintaan eli suoraan vientimääriin, jakeluverkon perustamiseen ja toimintaan tai muihin vientitoimintaan liittyviin juokseviin kustannuksiin.

 

Ennen hakemuksen jättämistä, ota yhteyttä:

Karin Wikman
+358 50 5577 723, karin.wikman (at) businessfinland.fi tai 

Esa Panula-Ontto
+358 50 5577 853, esa.panula-ontto (at) businessfinland.fi.

Hakemus tehdään Business Finlandin asiointipalvelussa. Yrityksen tulee olla alle viisivuotias.

HAKEMUKSEN SISÄLTÖ

Kuvaa hakemuksessa oman liiketoimintanne ja ekosysteemin nykytilaa ja tulevaisuuden visiota, sekä projektin aikana tehtävää työtä, tavoitteita ja kustannuksia.

Projektisuunnitelma

Täytä hakemuslomakkeen kentät ja liitä hakemukseen oheisen mallin mukainen projektisuunnitelma. 

Yrityksen taloutta koskevat tiedot

Hakemukseen tarvitaan seuraavat tiedot:

  • enintään 2 kuukautta vanha tuloslaskelma ja tase kirjanpitoajoina kuluvalta tilikaudelta
  • kuukausikohtainen kassavirtaennuste 
  • vuositasoinen tulos- ja rahoitusennuste 

Tiedot voi toimittaa Business Finlandin oheisten laskelmapohjien avulla tai muulla tavoin, esimerkiksi projektisuunnitelman osana.

RAPORTOINTI

Projektin etenemisestä raportoidaan rahoituspäätöksessä ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Raportti ja kustannustilitys lähetetään asiointipalvelun kautta.

HYVÄKSYTTÄVÄT KUSTANNUKSET

  • rahapalkat ja niihin liittyvät henkilösivukustannukset (enintään 50 %)
  • ostot (esim. matkat, palvelut, aineet ja tarvikkeet ja laitteet)


KUSTANNUKSIA, JOITA EI HYVÄKSYTÄ

  • vapaaehtoiset vakuutukset, lahjat ja stipendit
  • muuta julkista tukea sisältävät kustannukset
  • vientiin liittyvä toiminta eli suoraan vientimääriin, jakeluverkon perustamiseen ja toimintaan tai muuhun vientitoimintaan liittyvät juoksevat kustannukset

Hankintojen osalta on noudatettava hankintalakia, mikäli julkinen tuki on yli 50%.